Kun ei osaa enää kirjoittaa.
Kun kynä lepää kuolleena peukaloa vasten
ja näppäimistö hylkii sormenpäitä.
Kun mieli makaa raskaasti matalana,
peittää ajatukset alleen
kuin siirappi
tumma tahmea tukehduttava
Kun tyhmästä tulee idiootti
joka ei enää etsi itseään
vaan luovuttaa ja kävelee
eteenpäin eteenpäin eteenpäin
Laput silmien sivussa
Kun eläimestäkin tulee kivi
Kuka tietää, onko kivellä sielua?
Tietääkö se itsekään?
Kun se on
ja ihminen eksistoi
Mikä on niiden ero?
Kuka on nähnyt kiven sieluun?
Kun elää ulkoa ja sisällä on tyhjää
tahtoo elää sisältä
tahtoo tuntea
Kun elää sisältä ja ulkoa on ilmaa
tahtoo elää ulkoa
tahtoo näkyä
Tyytyväisyys ei ole ihmistä varten
Ja kun ajatus harhailee.
Silloin kirjoittaa sontaa
jos kirjoittaa
ja jos on kirjoittamatta
on viisas
Ihminen harvoin on.
Minä en koskaan.
