Näytellessäni ensimmäistä göttingeniläistä asuntoani pahaa-aavistamattomille seuraajaehdokkailleni onnittelin heitä mielessäni vilpittömästi heidän mukanaan kuljettamiensa pahaa-aavistavien vanhempien johdosta. Itse lennähdin ajassa taaksepäin, ensimmäiseen kesääni Turussa, kesääni puhelinmyyjänä.
Se kesä oli prosessien kesä. Se työ oli yksi iso paradoksi, ja siitä selviäminen suurten filosofisten ponnistelujen takana. Minun piti debytoida siitä kirjakin, Filosofia puhelinmyynnistä, mutta tuon kesäisen eksistenteeraamiseni hedelmät odottavat yhä vielä inkarnoitumistaan. Keskeneräinen kappale minun kirjassani. Ruusuntuoksu, joka hiljalleen hajaantuu ja haihtuu auringon lämmittämään ilmaan.
Vai vajoaa multaan ja itää, kypsyy ja kaunistuu? Jonain päivänä minä vielä puhkean kukkaan, kun ymmärrän. Tai ymmärrän, että se kukka oli juuri nupullaan täydellisin. Mitä on enää keskeneräinen? Mitä selviäminen? Kun keskeneräinen saa luvan olla kokonainen, pysyy selviäminenkin aina kesken, ja siinä - vain siinä - voi sekin lopulta täydellistyä.
Mitä siis sanoisin? Onko mahdollista myydä tuo tuote?
Kyllä, ei. Huomaan, että kysymykseni on oikeastaan väärin aseteltu, jopa täysin epäolennainen. Vain luopuessani oikeudestani tietää vastaus tuohon kysymykseen minun on mahdollista käsitellä sitä eksistenssini kannalta mielekkäällä tavalla. Silloin se voi opettaa, mitä se on, kun kaikki ei riipu minusta ja että syyt ja seuraukset ovat luovia prosesseja.
Sitä on luottamus. Sen hyväksymistä, että minulle jää hyvin vähän muuta kuin olla rehellinen itselleni ja muille.
Rakkaudella,
Kössi
