Torstaina olin Korpparissa yleistunnilla ja ratsastin Ferrerolla. Tuossa nuorehkossa ruunassa on jotain samaa kuin entisessä hoitohevosessani Samuelissa, vaikkakaan Samun selkään minua ei koskaan päästettykään. Olen mennyt Ferrerolla kerran aikaisemmin, ja tuntuu, että se oli tällä kertaa jotenkin raskaampi edestä kuin ammoin syksyllä (tai sitten itse olen vain passivoitunut ratsastajana...) Laukassa tosin olin huomaavinani jonkinasteista edistystä.
Tunnin teemana oli suoralla hevosella ratsastaminen. Oli muuten haastavaa! Itse helposti haen tuntumaa taivutuksen kautta, joten olin aika aseeton, ja hevonen pääsi hiukan asettumaan, minne sattuu. Kun hevonen ei ole automaatti, korostuvat omanistunnankin virheet. Niin kävi minulle, ja huomasin jälleen kadottaneeni vasta löytämäni vatsalihakset, ja kun keskittyminen meinasi mennä niiden etsimiseen, jäykistyin jotenkin täysin hartioiden seudulta.
Ferrero oli tosi mukava kyllä, vaikka painoikin. Mukavuudenhaluisena toivoisi, että olisi jokin helpompi tapa ratsastaa hevosta kuin yleiskunnon kohottaminen... Olisin kyllä toivonut tunnilta perusteellisempaa loppuverryttelyä, koska en ehtinyt kunnolla rauhoittaa Ferreroa viimeisen laukannoston jälkeen, joten hommat tuntuivat jäävän ihan kesken.
Tunnin jälkeen menimme katsomaan, kun kaveri ratsasti hiljattain heille hankittua hevosta. Tämä Lurppa (joka on kaikesta päätellen aika vauhdikas tapa) käyttäytyi parista vapaapäivästä ja synkistä odotuksistamme huolimatta niin hyvin, että omistaja uskalsi päästää minut ja siskoni sen selkään. Täytyy kyllä myöntää, että neiti ei ole mikään keijukaisenköykäinen. Minulta loppui kunto jo alusta asti, enkä siis ratsastanut kuin vähän ravia ja laukkaakin vain toiseen suuntaan (missä hevonen meinasi melkein ryöstäytyä käsistä...hmmm).
Seuraavana päivänä Lurppa kuulemma aluksi "vaan kanaili", että eipä kestä. Kokemus vahvisti käsitystäni siitä, että tällä hetkellä ja tällä ratsastuskunnolla Alex olisi täysin ihanteellinen ensiratsu minulle. Mutta nyt kun aloitan bodaamaan niin odota vaan Lurppa - katsotaan uudestaan sitten viiden vuoden päästä!
Lauantaina olin taas Okeroisissa koulutunnilla ja menin taas Fondilla, sillä Jykä piti taas tunnin. Kohta pystyn päättelemään tunnin pitäjän tuntilistan perusteella: Safu - Suzanni, Fondi- Jykä. Se siitä. Tämän tunnin aiheena oli puomit. Maneesiin oli asetettu puomeja kolmelle ympyrälle. Molemmissa päädyissä oli 20 metrin ja keskellä niitä pienempi ympyrä, joista kullakin oli neljä puomia tasaisin välimatkoin.
Ympyröitä mentiin sitten kaikissa askellajeissa. Fond oli aivan ihme: se pukitti tuskin kertaakaan laukassa ja oli muutenkin tosi normaalin hevosen tuntuinen. Vakaata muotoa en voi kyllä vielä edes toivoa, mutta mielestäni se meni jo vakaammin kuin viime viikolla. Turvauduin tosin melko raskaaseen pohkeeseen... Eipä tunnista sitten muuta mainittavaa olekaan, hyvin se meni.
Tiistaina oli taas estetunnin vuoro. Menin yllättäen Safulla. Käytyämme verryttelyssä läpi kaikki askellajit, aloimme ratsastaa ristikkoa ympyrällä. Safu meinasi aluksi jäädä hitaaksi ja puskea ulkokautta ohi, mutta saimme sen korjattua harjoitusten aikana.
Seuraavana tehtävänämme oli hypätä keskihalkaisijalle pitkänsivunsuuntaisesti asetettua lankkuestettä vinosti kahdeksikolla. Huomattiin uusi ongelma minun ja Safun yhteistyössä: jäin hidastamaan hevosta aina juuri ennen estettä.Kai minä edelleen pelkään sitä, etteivät askeleet sovi ja yritän mukamas itse korjata asiaa. Tutkimaton on ihmisolennon mieli... Tämäkin harjoitus alkoi kuitenkin pikkuhiljaa muutaman yrityksen ja yhden kiellonkin jälkeen sujua.
Lopulta hyppäsimme vielä pientä neljän esteen rataa, johon kuului kaksi tavallista pystyä, lankku ja okseri. Minun ratani meni täysin plörinäksi, siitä ei kannata puhua. Koska alkukäynnit ja tekniset harjoitukset venyivät niin pitkäksi, ei ollut aikoja kunnon revanssiin, mutta sain kuitenkin lopuksi hypätä vielä pari estettä, ja ne menivät oikeastaan tosi hyvin, eli onnistumiseen lopetimme. Olisin kylläkin taas kaivannut loppuraveja, sillä jotenkin niillä on tosi psykologinen merkitys minulle. Siinä saa oikeasti ajatus levätä tekemisessä, ja hevosellekin se on parhaimmillaan mukava rentoutuminen työskentelyn jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti