Viniterapiaa

Eli siis nyt alkoi ratsastustyyliremppa ihan toden teolla. Tavoitteenani on kehittää perusratsastusta ja itsehillintää, ja mikä olisikaan parempi ratsu siihen kuin onnellisen etupainoisena pötköttelevä lahnahevoseni Vini. Menin sillä molemmat tunnit tällä viikolla, ja olipa kulta ihan yllättävän mukava pitkästä aikaa.

 

Tiistaina hypättiin pieniä harjoituksia: lävistäjiä ja pitkiä sivuja. En saanut Viniä koottua ja Suzanni sai useampaan kertaan henkäistä helpotuksesta, kun vältimme täpärästi ryssimästä joka estettä suoraan läpi. Mikä tärkeintä - en menettänyt malttiani kertaakaan! Ja kyllähän me tytön kanssa radat selvitimme. Verryttelyissäkin Vini oli yllättävän rauhallinen, jopa laukassa. Liekö maneesi tai vatsavaivat tai kylmänkankeus. Se on kuitenkin siitä mukava, että vaikka se menisi kovaa, se silti tuntuu olevan hallittavissa.

 

Torstaina oli sitten se historiallinen merkkipäivä, että otin raipan kolmanneksi pyöräksi touhuumme. Vini oli niin jähmeä alkutunnista, ettei mitään rajaa ja yritti koko ajan poikittaa uran sisäpuolelle. Se ei suostunut edes nostamaan ravia. Itse tunnista ei ole paljoa sanottavaa. Ravasimme, laukkasimme ja yritimme tehdä avotaivutusta. Minulle ja Vinille riitti kuitenkin se, että sain hevosen asettumaan heittämättä takajalkoja ulos, etenkin ravissa ja oikeassa kierroksessa. Tulihan sieltä pari ihan onnistunutta pätkää, ja tytteli alkoi jopa pikkuhiljaa välillä myödätä myös ravissa. 

        Pienet onnistumiset, pienet onnistumiset, pienet onnistumiset... Elämän suola. 

 

Se siitä sillä kertaa. Vini on kyllä hauska ja niin ihanan rehellisen oloinen hevonen. Tunnen oloni mukavaksi sen seurassa ja selässä. Se raukkaparka ei vaan ota ymmärtääkseen, että olisi paljon helpompi vain kantaa itsensä!