Unohdin kalenterini Kiinaan. Elämä on sekaisin. Toisaalta nyt on pakko elää päivä ja hetki kerrallansa. Välillä vain pelottaa ihan liikaa, etten löydäkään asioita aivojeni bittiavaruudesta kerran ne sinne tallennettuani.
Buukkasin itselleni yhden ylimääräisen ratsastustunnin tälle viikolle, sillä viime torstaina en päässyt ratsastamaan kerhonohjauskokouksen vuoksi. Niinpä kävin Okeroisissa kolme kertaa viikon aikana. Netalla, Vinillä ja Lakilla.
Netta oli ihan mukava, emme laukanneet tunnin aikana ollenkaan ja muutenkin tunti oli vähän sellaista ratsastelua enemmän kuin ratsastusta. Suzanni keksi teettää sulkutaivutuksia meillä kokemattomilla. Ehkä pari askelta sain taivutusta, kun otin voltit avuksi. Tärkeintä oli ehdottomasti, ettei saa hermostua, sillä Suzanni tietää hevosten kyllä osaavan kyseisen liikkeen.
Vinillä menin estetunnin, ja ehdotonta edistystä on, että pystyin suorittamaan lähes kokonaisen radan kevyessä laukassa hevosen karkaamatta täysin alta. Alan toden teolla pitää pikku tankkerista.
Laki puolestaan oli alkutunnista tosi epätasainen, tosin niin taisi olla kyllä oma kätenikin. Se oli läpimärkä hiestä jo edellisen tunnin jäljiltä. Laukassa rehkin liikaa opettajan mielestä, koska ratsastus on tekniikka- eikä voimalaji. Tosin minkäs sille mahtaa, jos yleiskunto on niin heikko, että menee maitohapoille isolaukkaisen hevosen liikkeissä istumisesta. Mutta sainpa laukata yksin kevyttä laukkaa pitkin uraa hetken käveltyäni. Lopputunnista Laki vihdoin rentoutui ihanasti kolmikaarisilla ja tuli taas se fiilis, että tämän takia minä teen tätä.
En tietenkään muistanut, että myös se onneton koeviikko alkoi taas - kepeänä aloituksena keskiviikko, jolloin aamulla 3 h matikan koe, heti perään englannin kuuntelu ja vielä viimeisellä tunnilla ranskan kuuntelu. Puhumattakaan itsenäisesti suorittamastani saksankokeesta, joka on nyt ripoteltu yhteensä kolmeen osaan, jos kuuntelu otetaan mukaan.
Miten nostalgista olikaan käydä väkertämässä saksan sanasto- ja rakennetehtävät 8.-luokkalaisten ruotsinkokeessa! Opettajanakin oli rakkaudella muistelemani englanninopettaja peruskoulun ajoilta, ah... Jopa sen ruotsinkokeen kuunteluosio kuulosti kovin tutulta, mutta eihän se ole mahdollista, koska olimme viimeinen vuosiluokka, joka opiskeli toista kotimaista kivikautisesta kirjasarjasta nimeltä "Kom Med!" (jonka kuvitus oli Jasso-kissan luojan käsialaa)? Ehkä meidän Lepola oli ollut uudistusmielinen ja kuunteluttanut meilläkin uuden sukupolven svenskaa...
Eikä viikonloppuakaan voi nukkua, koska lauantaina eli tänään oli koepäivä ja huomenna isoskoulutus keskellä päivää. Kaverini ilmaisi asian hyvin eilen: "Kauhee ku ajattelee, että jes perjantai, mut sit ei ookaan!" Pitäisi kai panostaa. Silti katsoin eilen teemalta "Iho jossa elän". Sairasta, mutta aika kekseliästä kuitenkin!
Voisin tietysti ostaa uuden kalenterin. LYK-kalenterin saisi eurolla kai tilattua kansliasta, mutta olen vastahakoinen. Haaveilen yhä saavani alkuperäiseni takaisin. Siinä oli koko elämäni ja arvosanani. Ovathan ne netissäkin - arvosanat siis - mutta siellä nekin ovat kovin persoonattomia. Ne tuntuvat heti heräävän huomattavasti henkiin käsinkirjoitettuina.
Olen yrittänyt ottaa yhteyttä isäntäperheeni tyttäreen. En vain kalenterin takia, vaan myös siksi, etten tahtoisi menettää uutta ystävääni. Alan pikkuhiljaa epäillä, että sähköpostini törmäävät johonkin esteeseen matkalla. Jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että ensimmäisen viestini aloitus "Hello my sister in crime" ei ehkä ollut paras mahdollinen valinta.
Nyt lähden kohta Joville. Siellä on XXL-ilta ja opettamassa Samuli Luomaranta, joka on Sarasteen laulaja. Googlettakaa, jos ette tunne.
Netta oli ihan mukava, emme laukanneet tunnin aikana ollenkaan ja muutenkin tunti oli vähän sellaista ratsastelua enemmän kuin ratsastusta. Suzanni keksi teettää sulkutaivutuksia meillä kokemattomilla. Ehkä pari askelta sain taivutusta, kun otin voltit avuksi. Tärkeintä oli ehdottomasti, ettei saa hermostua, sillä Suzanni tietää hevosten kyllä osaavan kyseisen liikkeen.
Vinillä menin estetunnin, ja ehdotonta edistystä on, että pystyin suorittamaan lähes kokonaisen radan kevyessä laukassa hevosen karkaamatta täysin alta. Alan toden teolla pitää pikku tankkerista.
Laki puolestaan oli alkutunnista tosi epätasainen, tosin niin taisi olla kyllä oma kätenikin. Se oli läpimärkä hiestä jo edellisen tunnin jäljiltä. Laukassa rehkin liikaa opettajan mielestä, koska ratsastus on tekniikka- eikä voimalaji. Tosin minkäs sille mahtaa, jos yleiskunto on niin heikko, että menee maitohapoille isolaukkaisen hevosen liikkeissä istumisesta. Mutta sainpa laukata yksin kevyttä laukkaa pitkin uraa hetken käveltyäni. Lopputunnista Laki vihdoin rentoutui ihanasti kolmikaarisilla ja tuli taas se fiilis, että tämän takia minä teen tätä.
En tietenkään muistanut, että myös se onneton koeviikko alkoi taas - kepeänä aloituksena keskiviikko, jolloin aamulla 3 h matikan koe, heti perään englannin kuuntelu ja vielä viimeisellä tunnilla ranskan kuuntelu. Puhumattakaan itsenäisesti suorittamastani saksankokeesta, joka on nyt ripoteltu yhteensä kolmeen osaan, jos kuuntelu otetaan mukaan.
Miten nostalgista olikaan käydä väkertämässä saksan sanasto- ja rakennetehtävät 8.-luokkalaisten ruotsinkokeessa! Opettajanakin oli rakkaudella muistelemani englanninopettaja peruskoulun ajoilta, ah... Jopa sen ruotsinkokeen kuunteluosio kuulosti kovin tutulta, mutta eihän se ole mahdollista, koska olimme viimeinen vuosiluokka, joka opiskeli toista kotimaista kivikautisesta kirjasarjasta nimeltä "Kom Med!" (jonka kuvitus oli Jasso-kissan luojan käsialaa)? Ehkä meidän Lepola oli ollut uudistusmielinen ja kuunteluttanut meilläkin uuden sukupolven svenskaa...
Eikä viikonloppuakaan voi nukkua, koska lauantaina eli tänään oli koepäivä ja huomenna isoskoulutus keskellä päivää. Kaverini ilmaisi asian hyvin eilen: "Kauhee ku ajattelee, että jes perjantai, mut sit ei ookaan!" Pitäisi kai panostaa. Silti katsoin eilen teemalta "Iho jossa elän". Sairasta, mutta aika kekseliästä kuitenkin!
Voisin tietysti ostaa uuden kalenterin. LYK-kalenterin saisi eurolla kai tilattua kansliasta, mutta olen vastahakoinen. Haaveilen yhä saavani alkuperäiseni takaisin. Siinä oli koko elämäni ja arvosanani. Ovathan ne netissäkin - arvosanat siis - mutta siellä nekin ovat kovin persoonattomia. Ne tuntuvat heti heräävän huomattavasti henkiin käsinkirjoitettuina.
Olen yrittänyt ottaa yhteyttä isäntäperheeni tyttäreen. En vain kalenterin takia, vaan myös siksi, etten tahtoisi menettää uutta ystävääni. Alan pikkuhiljaa epäillä, että sähköpostini törmäävät johonkin esteeseen matkalla. Jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että ensimmäisen viestini aloitus "Hello my sister in crime" ei ehkä ollut paras mahdollinen valinta.
Nyt lähden kohta Joville. Siellä on XXL-ilta ja opettamassa Samuli Luomaranta, joka on Sarasteen laulaja. Googlettakaa, jos ette tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti