Tämä postaus on pitänyt julkaista jo pitkään, mutta koska järjestelmä ryssii, laitan sen nyt osissa.
Aika pitkä aika siitä, kun olen mitään heppajuttuja postaillut.
Aika pitkä aika siitä, kun olen mitään heppajuttuja postaillut.
En muista oikein enää aikaisemmista tunneista mitään, mitä välissä on ollut. Yksi estetunti Vinillä, toinen Safulla/ kesken tunnin vaihto Lakiin, sillä sen ratsastaja ei ollut vielä senkään verran harjaantunut hyppääjä kuin minä, ja Laki onnistui jopa pudottamaan hänet selästään. Koulutunnit olen mennyt uudella tuttavuudella Rikolla, joka on nuori ja oikein mukava, mutta laukoissa - etenkin oikeassa - on ongelmia. Tulee oikean laukan nostoyrityksistä mieleen Ribon silloin joskus, kun hevonen vain hermostuu, kun en onnistu antamaan tarpeeksi selkeitä apuja ja alkaa sählätä ympäri kenttää.
Nyt kuitenkin tällä viikolla olin maanantaina Korpparissa pitkästä aikaa. Olimme Nooran pitämällä Hekun koulutunnilla. Ratsunani oli Ferrero, jota en ollut koskaan aikaisemmin nähnytkään. Punarautias pikkuheppa. Se oli ratsastettaessa hyvin eteenpäin pyrkivä, jopa kipittävä. Hienosti se haki muotoa, mutta hiukan epätasainen käsi ratsastajalla häiritsi, eikä asetus kulmiin meinannut mennä läpi.
Aloitimme tunnin tietysti alkuverryttelyllä, johon kuului käynti ja kevyt ravi - joidenkin, ei kuitenkaan minun, kohdalla myös laukka, jos hevosia piti herätellä. Sen jälkeen alettiin tehdä loiva kiemuraura kullekin sivulle ensin käynnissä ja sitten ravissa molempiin suuntiin. Lopussa vielä laukattiin rennosti ympäri kenttää.
Minun aika rapaistuntani tuli taas esiin ravissa, kun hevonen meinasi aina lähteä kipittämään, jos ei ollut tarkkaana. Kiemuroilla se malttoi kuunnella, kun ylivoimaisin ponnistuksin sain sen edes pikkuriikkisen taipumaan. Ehkä hassuntuntuisin hetki tunnin aikana oli, kun ratsastin Nooran ohi jäykkänä kuin vääntynyt rautakanki, puoliksi jalustimilla seisten ja kiskoen hevosta suusta voimieni takaa, kun en muutakaan osannut - kyllä, osaamattomuss näkyy rajuina otteina - ja mitä sanoo opettaja? "Nythän se menee hyvin! Miltäs se tuntuu?" Tuskalliselta!
Olihan se Perrito (koirapien..?) ihan mukava hevonen, oikein sympaattinen ja hyväntahtoinen tapaus. Sillä tuntui olevan vähän pilke silmäkulmassa koko ajan. Laukoissa se alkoi loppujen lopuksi hiukan rentoutua, vaikka oli aika raaka. Piti Nooran mukaan vain uskaltaa mennä kovaa ja saada rytmitettyä laukkaa. Aika kädellä se rytmitys hoitui kunnes hevonen oikeasti alkoi myödätä vähän paremmin ja uskalsin hellittää.
Oli niin kivaa taas ratsastaa ulkona kentällä ulkovalojen hämyisässä loisteessa. Ihan kuin joskus Messilässä aikoinaan. Ihana syksyinen pimeys ympärillä. Ja kipeytyvät lihakset. Minä niin rakastan tuntea eläväni!
Aloitimme tunnin tietysti alkuverryttelyllä, johon kuului käynti ja kevyt ravi - joidenkin, ei kuitenkaan minun, kohdalla myös laukka, jos hevosia piti herätellä. Sen jälkeen alettiin tehdä loiva kiemuraura kullekin sivulle ensin käynnissä ja sitten ravissa molempiin suuntiin. Lopussa vielä laukattiin rennosti ympäri kenttää.
Minun aika rapaistuntani tuli taas esiin ravissa, kun hevonen meinasi aina lähteä kipittämään, jos ei ollut tarkkaana. Kiemuroilla se malttoi kuunnella, kun ylivoimaisin ponnistuksin sain sen edes pikkuriikkisen taipumaan. Ehkä hassuntuntuisin hetki tunnin aikana oli, kun ratsastin Nooran ohi jäykkänä kuin vääntynyt rautakanki, puoliksi jalustimilla seisten ja kiskoen hevosta suusta voimieni takaa, kun en muutakaan osannut - kyllä, osaamattomuss näkyy rajuina otteina - ja mitä sanoo opettaja? "Nythän se menee hyvin! Miltäs se tuntuu?" Tuskalliselta!
Olihan se Perrito (koirapien..?) ihan mukava hevonen, oikein sympaattinen ja hyväntahtoinen tapaus. Sillä tuntui olevan vähän pilke silmäkulmassa koko ajan. Laukoissa se alkoi loppujen lopuksi hiukan rentoutua, vaikka oli aika raaka. Piti Nooran mukaan vain uskaltaa mennä kovaa ja saada rytmitettyä laukkaa. Aika kädellä se rytmitys hoitui kunnes hevonen oikeasti alkoi myödätä vähän paremmin ja uskalsin hellittää.
Oli niin kivaa taas ratsastaa ulkona kentällä ulkovalojen hämyisässä loisteessa. Ihan kuin joskus Messilässä aikoinaan. Ihana syksyinen pimeys ympärillä. Ja kipeytyvät lihakset. Minä niin rakastan tuntea eläväni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti