Olen aina inhonnut huutomerkkejä otsikoissa. Mikä väite jo itsessään on suuri vale, sillä seiskaluokalla rakastin huutomerkkejä kirjoittaessani, ja aivan erityisesti juuri otsikoissa. Oletettavasti on rakkaudella muistelemani lukion äidinkielenopettajani Päkän ansiota, että minä, jonka identiteettiin huutomerkit ainakin erään ystävän mielestä olennaisesti kuuluvat, olen allergisoitunut mainitun välimerkin käyttämiselle. Vai olisiko kenties oikeammin sanoa: turhalle käyttämiselle? Ironian välineenä huutomerkkikin on ok.
Tänään otsikon huutomerkki on turha, mutta koska otsikkokin on varsin lattea, täydentäkööt ne toisiaan ja kuvatkoot sitä yksinkertaisen lapsellista riemua, jolla odotan elokuun kahdennenkymmenennenyhdeksännen päivän aamua valkenevaksi armon vuonna 2016. Se on maanantai, ja se on studieorienteringsviikon ensimmäinen päivä. Joku voisi kysyä, mitä minä siellä sitten teen: olenhan jo toisen vuoden opiskelija, orientaationi läpikäynyt. Minä voisin vastata siihen, että olen siellä tutorina vastuuta kantamassa. Joku toinen voisi kysyä, olenko nyt varma tästä. En todellakaan, mutta innoissani kyllä, ja siitä tiedän olevani valmis loikkaamaan - niin, mihin?
Elämässä parasta on ehdottomasti se, ettei koskaan voi tietää, millaisiksi asiat muotoutuvat. Toiseksi parasta on se, että huomisesta alkaen pääsee vihdoin makustelemaan sitä arkea, jota olen odottanut pakahtuakseni jo puolitoista kuukautta. Näkee kesällä ah niin hiljaisten kampusalueiden heräävän eloon ja tuttujen naamojen putkahtelevan kulmien takaa, pääsee nauttimaan valmiista täysipainoisesta ruuasta loistavien tyyppien seurassa ja - mikä parasta - kuulee taas kodikkaan ruotsinkielen sorinan rummuttelevan tärykalvoilla. On inspiroiva kokemus aloittaa opinnot uudessa paikassa, mutta vielä inspiroivampaa on palata levänneellä tarmolla valloittamaan maailma. Kyllä, sillä matkalla tulee yksi jos toinenkin kuolemaan, ehkä pariinkin otteeseen, mutta ihminen selviää yllättävän monesta.
Oli miten oli, tänään ei minua voi lannistaa enää mikään. Minulla on mikroaaltouuni ja silitysvälineet, puhtaat koirat, lukujärjestys täynnä ja ruotsinkieli ruosteessa. Kalenterini vuosiluvut väritin, ja tämän varaamani puskuriviikon ansiosta rutkasti aikaa viimeistellä venähtänyt Matteusprojektini opiskelujen viralliseen aloitukseen mennessä. Voisiko elämä hymyillä enää leveämmin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti