Välitilassa

Olen saapunut suvantoon. Kahden arjen välissä pysähdyn, jos uskallan, ja kokoan itseni uudelleen. Kaikki vimmainen säntäily sinne tänne, kaikki hämmennystä ja ajatuksia herättäneet tapahtumankulut - kaikki se jätti jälkeensä sekamelskan, jossa oivalluksen alut odottavat idullaan kypsymistä. Ennen kuin uuden opiskeluvuoden tuulet tarttuvat purjeisiin täydellä voimallaan, venheeni seisahtuu. Mikä tilaisuus hiukan järjestellä ajatuksiaan ja itseään; miten helposti sen kuitenkin tuhlaa yrittämällä meloskella eteenpäin halki tyvenen ja siten itse aiheuttaen aallot, joihin hukkuu.

        Nyt on se aika, kun pitäisi viikata suorittaminen siististi hyllylle. Saa herätä spontaanisti puolenpäivän aikaan ja valvoa niin pitkään kuin jaksaa, jos jaksaa, ja huomata ehkä jossain vaiheessa, että ulkona on satanut. Sitä istuu Hertta-nimisellä keittiöjakkaralla dippaillen rinkeliä omiin tuoremehusekoituksiinsa, joissa liian väkevä greippi ja liian makea nelihedelmä muodostavat täydellisen  kombinaation, ja jostain mieleen johtuu paljain käsin surmattu leijona, jonka ruhosta villimehiläiset löytävät pesäpaikan. Tunteakseen itsensä tehokkaaksi saattaa kököttää koko päivän kauniin sinisen Novumin sekä muinaisaikaisen grekisk-svensk ordbokin äärellä ja kääntää Uutta Testamenttia, ikään kuin sitä ei kukaan olisi koskaan tehnyt, ja tuntea itsensä kolmen kielen kädenlyönnistä ennemminkin inspiroituneeksi kuin tehokkaaksi. Vessa-, ruokailu- ja ulkoilutustauoilla, kun vaeltaa erinäisen roinan läpi, tulee vilkaisseeksi ympäristöään ja ajattelee laiskasti sen kaipaavan imurointia, raivaamista, sieventelyä...

        Päivänä muutamana sitten löytää sähköpostistaan laskun ja sitä maksaessaan huomaa tilin saldon hälyttävän alhaiseksi, vaikkei toki vielä liian, ja alkaa miettiä, tuliko se vuokra jo tässä kuussa maksettua. Alkaa myös miettiä, onko minulla kykyä työskennellä tehokkaasti kovassa työtahdissa ja muistuttaako lavansiirtovaunu tai keräilytrukki etäisestikään klassista, käsikäyttöistä roclaa. Mieleen pulpahtaa hataria muistikuvia tulevista projekteista, joita pitäisi jossain vaiheessa valmistella, mutta ne lennähtävät helposti olankohautuksella ensi viikkoon. Välillä elämä saa vakavasti harkitsemaan suihkussakäynnin laiminlyömistä viikoksi tai pariksi, kenties kuukaudeksi. Nyt on kuitenkin aika seisahtua ja muistaa, että "det händer när du vilar" - se tapahtuu levätessäsi. Ei levätessäsi keskeneräisyydestä vaan levätessäsi keskeneräisyydessä. Ei minun tarvitse saavuttaa mitään levätäkseni. Sen sijaan minun on levättävä saavuttaakseni joskus jotakin.

        Sekamelskasta on usein vaikea erottaa, mistä päästä alkaa keriä. On solmuja ja pinteitä, ja toisinaan koko vyyhti näyttää alkavan ja jatkuvan ja loppuvan täsmälleen samassa pisteessä, jota on mahdoton liikauttaa yhtään minnekään. Siksi on suvantokohtia. Silloin on mahdollisuus huomata mikä on muuttunut ja miten, sekä päättää, miten suhtautua tapahtuneeseen muutokseen. Sillä muutoksella on suunta. Se on kasvua. Ihminen on epätäydellinen ja tekee epätäydellisiä tekoja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se näky ja ymmärrys, joka suvanto suvannolta hiukan kirkastuu, olisi väärä. Minä etsin ja haparoin, opin ja unohdan, jotta kasvaisin rakastamaan: en sanoin ja puheessa vaan teoin ja totuudessa (1. Joh. 3:18). Kun vain muistan, että se mitä teen ei ole se mitä olen, vaikka liian usein niin eksynkin ajattelemaan. Minun olemiseni määrittää Kristuksen sovitustyö - Hän minussa ja minä Hänessä. Minä olen joko pelastettu tai en. Oleminen on mustavalkoista, teoissa on kaikki harmaan sävyt.
        Siksi on suvantokohtia. Silloin voi antaa oivalluksen siementen itää ja levitä kuin lämmin raukeus vilttiin käpertyneeseen kehoon takkatulen äärellä - tulen, joka ei sammu, vaikka hetkeksi sulkisinkin silmäni.