Eipä tässä muuta kuin että tämäkin blogi on nyt ollut pystyssä viiden vuoden ajan. Puoli vuosikymmentä, jos tahtoo mahtipontisemmalta kuulostaa. Kukapa olisi uskonut? Minä ilmeisesti tätä perustaessani. Kaiketi ei kukaan, kun kirjoittaminen lojui hyllyllä ensin kahden vuoden, sitten puolen ja taas vuoden äänettömyyden verran. Vain elämä näyttää, miten käy seuraavien viiden vuoden.
Vaikka suurin osa blogini olemassaolosta on ollut hiljaisuutta, on viisi vuotta silti juhlan paikka. Se todistaa siitä, että elämästä selviää, ei ehkä tyylikkäästi mutta selviää - minäkin. Se kertoo myös siitä, että kovin usein ellei aina hiljaisuus on hedelmällisin alusta sanojen kudelmille. Hiljaisuus on elämän ääni, joka vain joskus ottaa sanojen muodon. Miten mitätön osa meistä onkaan sanoja, puhetta, kirjoitettuja ajatuksia verrattuna olemassaolon koko syvyyteen!
Näin viiden vuoden taipaleen jäljiltä saatan huomata, että kirjoitukset aina vain lipsuvat yrityksiksi kuvata tätä kokonaista elämää puolikkain ajatuksin. Kuin dialogia, jossa jokainen lause päättyy kolmeen pisteeseen ja vilkaisuun puhetoveria silmiin, tiedäthän, en mutta kyllä. Löytää sanat, jotka avaavat todellisuuksia, eivät blokeeraa niitä - se on elämänmittainen etsintä, joka yllättävän usein osuu oikeaan.
Puolikkaasti kokonainen vuosikymmen yhä vain puolikkaasti kokonaista minua. Ehkä myös puolikkaasti kokonaista sinua? Se on juhlan paikka jos mikä.
Rakkaudella,
Kössi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti