Hope 2013

Vietin viime viikonlopun vapaakirkon järjestämässä Hope-tapahtumassa. Se järjestettiin tänä vuonna Turun Logomossa. Siellä oli aivan ihanaa: ihania ihmisiä, loistavia puheita ja sellainen tosi kotoisa ilmapiiri. Tuo lepotauko tuli tarpeeseen, vaikka se näkyikin ikävästi tämänpäiväisessä matematiikankokeessa. 

        Asuimme viikonlopun ajan setämme luona, missä meitä palveltiin ruhtinaallisin aamupaloin. Saimme myös tutustua setämme ja hänen vaimonsa ensimmäiseen lapsenlapseen! Hän tutki jo innoissaan Maolin taulukkokirjaani... Meitä oli siis kaikkiaan neljän tytön porukka, ja kiitos hienosta viikonlopusta kuuluukin paljon Evelle, Johannalle ja Marialle sekä erinäisille muille uusille tuttavuuksille.

        Viikonlopun aikana tapahtuman tavoitteena oli kerätä 5000€ johonkin Afrikan kylän kouluruokailuun. Keräsimme osanottajien voimin yli 6600€! Minusta se on aika paljon.

Oli taas ihana saada uudistua, saada voimia arkeen ja uurastukseen sekä oivaltaa uudestaan niin monta asiaa, jotka ovat jääneet kaiken tämän porhalluksen jalkoihin.

L.A.K.I.J.S.

Eli lopusta alkaen kamalan ihana jättimäinen suolakala.

 

Kirjotin eilen hervottoman postauksen siitä, kuinka menin sekä tiistain että torstain tunnit Lakilla, mutta verkko alkoi pätkiä, joten jäljelle jäi vain ensimmäinen rivi. Nyt kerron vain pääkohdat siitä, mitä eilen kirjoitin.

Tiistain estetunti oli siitä merkittävä, että sain kuulla kohteliaisuuden Suzannin suusta: "Sä oot just oikee ratsastaja tolle hevoselle!"
        Alkutunnista oli kauheasti säätöä satulanvaihtoineen, ja verryttelimme ravissa niin, että pitkät sivut jäätiin kevyeeseen istuntaan. Sen jälkeen laukkasimme pitkälle sivulle asetettujen maapuomien yli, jotka sitten nostettiin kolmen ristikon sarjaksi. Lopuksi menimme vielä radanpoikasta: sarja, päädyn läpi ja lävistäjällä okseri sekä yksittäinen ristikko toisella pitkällä sivulla.
        Laki oli jo edellisellä tunnilla, joten se oli jo hiukan lämmennyt. Meille tuli vain yksi kielto sarjan viimeiselle ristikolle, kun minulla sattui juuri olemaan raippa väärässä kädessä. Muuten Laki tuntui jopa etenevän mukavasti radalla, vaikka kaarteemme menivätkin vähän kaahaamiseksi, kun en muistanut pitää sisäpohjetta. Nyt kun Laki hyppää jo ihan hyvin yli, voisin kai alkaa keskittyä vähän muuhunkin...

Torstaina meinasin menettää hermoni moneenkin otteeseen Lakin ison koon ja hitaiden liikkeiden vuoksi. Palokunta oli käynyt kastelemassa maneesia, joten hiekka oli ihan lälliä reunoilta ja menimme siis kaikki kuus yhdellä jättimäisellä keskiympyrällä.
        Verkkojen jälkeen (jotka laki meni kyllä kuin mikäkin kameli) meidän piti tehdä avotaivutusta ympyrällä kumpaankin suuntaan. Minun ja Lakin "taivutukset" eivät olleet taivutusta nähneetkään, hyvä kun sain sen hädin tuskin asettumaan. Alkoipahan heppa kuitenkin pikkuhiljaa myötäämään paremmin.
        Lopuksi menimme vielä kesihalkaisijaa harjoitusravissa, mikä oli tuskaa, kun ei vielä kunto kestä istua noissa isoissa liikkeissä. Kuitenkin Laki oli koko ajan parempi loppua kohden ja loppuraveissa se myötäsi ihanasti ja helposti eteenalas pitkiäkin pätkiä.

Kyllä meistä vielä tulee jotain, jos vain Suzanni suo.
       

Kuolema

Kuolema oli kylmä, tyyni, epätoivoinen, kivulias, hitaasti leviävä, kaiken nielevä.

Kuolema on aina oma päätös. Kuolema on pienestä kiinni.

Nyt on vain typerä ja tyytymätön olo.

Biologiaa...

...ruotsia ja sitten kemiaa. Ja sitten on ylppärit ohi.

 

 Tiedän vihdoin, missä persoonallisuuteni majailee. Luin sen biologiankirjasta. "Otsalohko säätelee puheen tuottamista, ajatuksia ja tunteita sekä vaikuttaa persoonallisuuteen ja tietoisuuteen." Kaikki, mikä tekee minusta erityisen ja ainutlaatuisen yksilön - kaikki se sisältyy pieneen aivojen osaan otsaluun takana.

        Olen tässä biologiaa opiskellessani tutkiskellut myös muita tieteellisiä ongelmia ja tehnyt johtopäätöksiä.

        Miksi tyhmät ihmiset elävät keskimäärin pidempään kuin fiksut? Luulen sen johtuvan melkein varmasti siitä, että tyhmien ihmisten aivoille jää enemmän aikaa huolehtia elintoiminnoista. Onhan inhimillinen yhteisö rakentanut niin turvatun yhteiskunnan, ettei älykkyysosamäärä enää vaikuta selviytymismahdollisuuksiin.

        Enkä oikeastaan olekaan lisäksi pohtinut mitään muuta kuin että miten ihmisen olisi mahdollista omaksua järjettömän paljon tietoa kahdessa päivässä pysyvään muistiin. Tulin siihen tulokseen, että se ei ole mahdollista. Pitää vain toivoa, luottaa ja rukoilla, että tästä elämänopin tulikokeesta selvitään.

 

Kaikella on biologinen selitys. Kaikkia se ei vain yksin tyydytä.

 

Kerron sitten maanantaina, miltä tuntui kuolla.

Ja niin he ratsastivat aurigonlaskuun...

Olin tunnilla Okeroisissa. Huolimatta "tänään kestän kovaa koulua" -fiiliksestä menimmekin maastoon. Ei siinä mitään, mutta romanttinen tihkusade yllätti meidät ennen kuin ehdimme edes ulos. Saimme siis unohtaa haaveet hulmuavasta harjasta ja jytisevistä kavioniskuista karauttaessamme laukkaan pellon poikki, sillä tunnista muotoutuikin kävelylenkki sateen läpi ja kohti huikaisevaa auringonlaskua sateenkaari seuranamme ennen kuin sukelsimme lopputunniksi maneesin hämärään laukkaamaan loppulaukat.

        Menin Fondilla. Minun oli kai aluksi tarkoitus mennä jälleen Lakilla, mutta liekö johtunut siitä, että fondinratsastajasiskoni Maria ei tänään ollut tunnilla tai siitä, että menimme maastoon, ratsuni oli vaihdettu.

        Fondi oli ihan muksa, vaikkei oikeastaan kulkenutkaan kovin kauniisti.. Loppulenkistä se yritti hiukan kuumua ennen kuin Suzanni käski minun keventää kättä. Maneesissa laukatessa se oli hidas, ja minulla oli kovin aseeton olo ilman raippaani, jonka Suzanni takavarikoi ennen puskautumistamme. Ovikerhohuonekatsomopäädyssä jouduin paukuttamaan ihan kunnolla sisäpohkeella, että rouva suvaitsi edes asettua ja olla kaatumatta jalkaani vasten.  Hetkittäin se kyllä myötäsi ravissa ja käynnissä, mutten saanut sitä oikein tasaisesti pidettyä tuntumalla. On se jännä, miten paljon teen kädelläni, vaikka mukamas pidän ne ihan paikallaan!

 

Semmoista tänään, ensi viikolla erilaista! Toivoisin oikein kunnollista kouluratsastusta nyt, kun olemme pitkästä aikaa päässeet maneesiin tasaiselle pohjalle ratsastamaan. Derbykentän alituiset ylä- ja alamäet ovat vielä hiukan liia haastavia hallittavia minulle kouluratsastusta ajatellen...

Kun kaakkeilu käy kunnolle

Suzannin kunniaksi on sanottava, että hänen estetuntinsa ovat tasokkaita - oikein antoisia. Tänään meillä oli sellainen. Menin taas Lakilla. Vähän meinasi tulla kiire lähtö maneesiin, kun puhkittuani ponille pintelit ynnä muut romppeet päälle, huomasin viime hetkellä onnistuneeni kiepsauttamaan rintaremmi-martsari-yhdistelmän väärin päin.

        No, maneesiin kuitenkin päästiin ja sinne korkeuksiinkin kapuamaan. Alkuverkoissa Laki oli hitaahko ja lautasuora, mitä ei juuri auttanut se, että se luuli maneesin seinien kaatuvan päälleen. Tai ei oikeastaan, mutta vähän piti kyttäyksen yritystä olla. Muutenkin Laki on niin jäyhää tekoa, etten minä meinaa saada sitä kuulolle.

        Alettiin sitten hyppäämään. Ensin mentiin laukassa maapuomien yli ja sitten korkeintaan neljän pikkuesteen rataa: yksi (40cm?) pysty, kaksi normipikkuristikkoa sekä yksi okseriristikko. Kaikki maahankaivettuja. Ensimmäisen kerran minun piti mennä Safun perässä, kun Laki kielsi ensimmäiselle esteelle kerran, mutta sain sitten yrittää itsekin. Ensimmäisellä yrityksellä ei mennyt yli - seuraavaksi raippaa kaulalle ja jo hyppäsi. Ihan viimeisen esteen tosin onnistuin sössimään kummallakin kerralla: ensin Laki kiemurteli ja jäin hypystä jälkeen, toisella kerralla edistin ainakin yhden askeleen verran.

        Loppuverkoissa Laki myötäsi paremmin eteen alas, mutta lähinnä ympyröillä. Minun istunnassani ei ole vielä sellaista tehoa, että saisin jättiläisen rehellisesti asettumaan, mikä näkyy heti menossamme. Vatsalihakset, vatsalihakset - miten paljon niistä saakaan kuulla!

        Tunnin jälkeen Laki jatkoi seuraavalle ja minä keräsin vielä ajankulukseni esteet pois maneesista, kun muut lähtivät viemään hevosia talliin. Ei talleilu ole mitään talleilua ilman ylimääräistä ruumiinharjoitusta. Minäkin olin ennen paljon paremmassa kunnossa, kun hilluskelin tallilla huvin vuoksi ja toimittelin kaikenlaista. Oikeastaan ikävöin sitäkin...

 

Sain muuten alustavien epävirallisten tietojen mukaan ainakin kaikki monivalinnat oikein ruotsin kuuntelussa! Olen tosi iloinen, mutta kuuntelu oli kuuleman mukaan niin helppo, että pisterajat tulevat olemaan mitä luultavimmin todella korkealla. Nyt kaikki riippuu avokysymyksistä, en kestä!

Oikeuden nimissä

Tämä on niille, jotka eivät tiedä asianomaisia ja joilla ei ole omaa kokemusta mainitsemistani nimistä.

 

En tahdo olla mustamaalaaja. Kaikki, mitä sanon, on minun kokemukseni mukaista todellisuutta ja enemmän tai vähemmän fiilissidonnaista. Eli rakkaat kanssaihmiset, jotka satutte lukemaan tätä blogia, älkää ottako mitään ennakko-oletuksia henkilöistä tai talleista yms, joita ehkä kritisoin. Tällaisen katkeroituneen kalkin väitteitä ei pidä ottaa liian tosissaan.

 

Kai Suzannikin on erilainen niille, jotka asennoituvat erilailla.  Älkää tuomitko minun sanojeni perusteella vaan käykää itse kokeilemassa. Se, mitä sitten ajattelette, ei ole minusta riippuvaista. Ja voivathan mielipiteet muuttua. Mistä sen tietää, vaikka minä vuoden päästä olisin bff forever Suzannin kanssa? Vahvasti epäilen, mutta koskaanhan ei pidä mennä vannomaan. Ei edes sormet ristissä.

 

Eli älkää tuomitko sokeasti, se on tyhmää. Onhan Suzanni kuitenkin SRL:n hyväksymä ratsastuksenopettaja.

 

Minä jatkan omaan tyyliini, mutta muistakaa: minun mielipiteeni ovat minun mielipiteitäni - eivät teidän!

 

 

Fiskar som diskar

Radio Vegan sävelin aivopesen itseäni huomisiin ruotsin  yo-kuunteluihin. Alkaa pikkuhiljaa paniikki hiipiä pieneen mieleen. Olen aikataulusta jäljessä. Miksi en lukenut kesällä? Koska olen saamaton idiootti, tiedostan sen. Joudun lakkaamatta paikkailemaan jälkiäni. That's life story of sorts. Of my sort.

       Yeah. Jätin ajotunnitkin nyt tauolle. Ajattelin etukäteen että kyllä minä tuon hoitelen siinä sivussa, mutta reputettuani teoriakokeen jo toiseen kertaan tässä pari perjantaita sitten tajusin, ettei se ihan niin menekään. Hyvässä lykyssä saan kortin syyskuun aikana, todennäköisemmin lokakuussa, vaikka olen ollut siihen oikeutettu kohta lähes neljännesvuoden. Niin se vaan menee.

      

Ratsastuksessa on ollut vähän harmaan arjen ja rikkonaisuuden tuntua ajotuntien takia. En ole päässyt ratsastamaan kuin kerran viikossa. Tunnitkin menevät aina siihen, että minä ja Suzanni suoraan sanottuna v****ilemme toisillemme koko ajan. (Hei mikä se säädyllinen vastine tuolle sanalle on, en millään keksi sitä...) Se on aika uuvuttavaa.

        Menin lupaavasti Vinillä, mutta juuri, kun aloimme saada vainua toisistamme - viimeisimmällä kerralla Vini alkoi jo rentoutua ravissakin! - Suzanni päätti siirtää sen muihin tehtäviin. Menin pari kertaa Bellalla, jonka kanssa ei oikein jutut menneet yhteen. Minä olen niin toivottoman raskasapuinen ratsastaja ja Bella reagoi siihen heti. Toisella kerralla meni kuitenkin paremmin, mutta sillä nyt ei ole väliäkään enää, kun Bella kaiketi myytiin tässä.

        Viimeksi menin Lakilla. Se on ison kokonsa vuoksi kauhean raskas ratsastaa minulle. Oli se ihan kiva, vaikka meinasinkin menettää hermoni tunnin akana. Mentiin laukannostotehtävää pituushalkaisijalla, enkä meinannut ollenkaan päästä suorittamaan sitä, kun Lakilla on niin isot askeleet, ettei sen kanssa voi ihan mihin tahansa väliin ahtautua toisin kuin muiden kivojen pikkuhevosten kanssa ja kun kääntää voltille, joku muu ehtii aina ensin. Ei ollut hevosen vika mutta...

        Se oli kyllä urheilua.

 

On niin ärsyttävää, kun stressaan ihan liikaa siitä, meneekö hevonen kuulolla vai ei. Se pilaa fiiliksen. Pitäisi pyrkiä vaan tekemään parhaansa kärsivällisesti ja iloita pienistä saavutuksista. Minulla ei vain kärsivällisyys itseäni kohtaan riitä. Tahtoisin vain olla paras tai edes hyvä, ja tulen sokeaksi kaikelle muulle. Toisaalta Ratsastuksenopettajilla on taipumus opettaa eniten niitä, jotka osaavat ja ovat parhaita. Se on minusta epäreilua.

        Suzannin opetustyylissä ärsyttää se, että hän ei oikeastaan juuri opeta. Hän vain kertoo meille, että se, etteivät hevoset kulje, johtuu meidän puutteellisesta taidostamme. Sen me kyllä tiedämme, eikä meitä oikeastaan siis kiinnosta sitä kuulla. Me tahtoisimme tietää, miten me voimme korjata ratsastustamme, jotta hevoset kulkisivat.

        Minun täytyy vain tehdä asennemuutos. Olen kai joskus pohtinut tätä ennenkin. Olen alkeisratsastja, joten minun pitäisi tyytyä siihen toistaiseksi, muuten en voi kehittyä. On vain niin vaikeaa olla yrittämättä liikaa, koska jos en ole tarpeeksi hyvä, minua ei opeteta eikä minulle suoda mahdollisuutta kehittyä. Kai tämäkin on perimmiltään psyykkistä...

 

Minulla on vielä yksi biologiankirja lukematta ja kirjoitukset ovat 16.9.! Ja kemian kirjoja pitäisi lukea vielä reilut kolme. Ja ruotsin kirjoja aika kasa.