Tänään siis kävelimme siskoni kanssa tallille ja takaisin. Tunti oli kahdelta eli jouduimme heräämään luonnottoman aikaisin näin lomarytmiin suhteutettuna. Välillä mietin, että olisi ihanaa joskus kuuden aikaan aamulla vain ponnahtaa pirteänä ylös sängystä. On niin surullista ajatella, että menee yli puolet päivästä hukkaan, kun ei jaksa nousta ylös aamulla.
No mutta asiaan. Minä menin Fondilla. Olin juuri uhonnut, että kyllä minä sen hevosen itsekin saan toimimaan enkä vain siskon "läpiratsastuksen" jälkeen. Suzanni nimittäin sanoi viimeksi, kun menin sillä: "Sä oot Elisa tänään ratsastanut taitavasti. .. Tai sit sun siskos vaan ratsasti sen hyvin läpi." Se oli se onneton päivä, kun Riko ei pysynyt käsissä sekuntiakaan, mutta Fondi oli unelma. (Jälkimmäistä osaa Suzannin kommentista en edes itse kuullut, mutta rakas sisareni toki minua siitä informoi...)
Alkutunnista Fond meni paremmin kuin koskaan, ja toivoin niin, että ratsastus olisi sellaista, kuin olen saanut (ehkä virheellisesti) joidenkin puheista ymmärtää. Eli kun saat hevosen kulkemaan, niin jäät vain istuskelemaan ja nauttimaan työsi hedelmistä. Mutta kun ei se mene niin, valitettavasti. Jotenkin onnistuin taas veivaamaan ponin jotenkin levottomaksi - liikaa sisäohjalla leikkimistä ilman ulkoapujen tasaista tuntumaa, otaksun.
Laukassa meidän oli tarkoitus mennä sellaista kinkunsulattelulaukkaa eli pitää hauskaa eli mennä pitkät sivut kevyessä istunnassa ja päädyissä koota taas ja asettaa kulmiin. Kun vain lentävän lihapullan saisi lentämään sulavasti ilman epämääräisiä virhepomppuja ja ääliömäisen näköistä ulosasettumista päädyissä, kaikki olisi täydellistä!
Suoraan sanottuna Fond oli laukassa kauheampi kuin koskaan. Ei ole ehkä mitään, mitä vihaisin niin paljon kuin ulosasettuvaa hevosta. Vaikka tietäisin, että idioottimaisesti ulosasaettuneena kulmiin runnominen on ainoa keino maailmassa saada hevonen lopulta päädyn läpi siististi asettuneena, en silti voi sietää sitä - se on maailman ärsyttävintä. Sitäkin pitää näköjään oppia sietämään.
Laukkaaminen oli siis kaikkea muuta kuin siistin näköistä. Fondi otti oikein ilon irti pukittelun suhteen, ja täytyy vain sanoa, että kunnolle kävi satulassa keikkujalle. Laukkojen jälkeen sitten hevonen lähti täysiä juoksemaan alta ja oli vain puoliksi kuulolla. Se vain porhalsi levottomassa muodossa, eikä kuntopuolella ratsastajalla ollut juuri energiaa käyttää kroppaa kokonaisvaltaisesti.
Loppuraveissa teimme vielä pohkeenväistöjä uran sisäpuolelle ja takaisin kevyessä ravissa. Ne mammakulta hoiti niin siististi ja unelmasti, että sille oli pakko melkein antaa anteeksi kuriton laukkakäytös. Kyllä se on pohjimmiltaan ihan mukava polle kuitenkin.
Huomenna on leirimiitti Jatilassa. Jeee!! Kestää koko viikonlopun ja sisältää kaksi ratsastustuntia sekä hyvää ruokaa ja parasta seuraa. Ja näen taas Alexyn, ehkä pääsen ratsastamaankin sillä! En tajua, miten jostain hevosesta voi pitää niin paljon - olkoonkin, että se on sellainen muuli ja että sitä tapaa ehkä pari kertaa vuodessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti