Esseistiainesta?

Hhrrrr... Ulkona sataa. Itse asiassa istun juuri nytkin ulkona Kaunokaisen kanssa. Kaunokainen on minun tietokoneeni. Kirjokansi Kaunokainen on sen virallinen nimi, mutta se nyt ei kuulu tähän ollenkaan.

        Minä pidän sateesta, mutta juuri tällä hetkellä en pidä siitä, että täällä on näin kylmä. Sateessa on sekin huono puoli, että silloin aurinko on useimmiten piilossa, joten luontokin on kovin tasapaksun värinen. Olen varma, että monien mielestä syksyn luoma harmaa vaikutelma johtuu ainakin osittain juuri valojen ja varjojen puutteesta. Ne luovat asioille ilmeen.

        Yölläkin tuntuu olevan vain varjoja, vaikka tiedänkin, ettei varjoa voi olla ilman valoa. Pimeyttäkään ei voi olla ilman valoa, sillä eihän se muuten olisi pimeyttä, mutta pimeys on valottomuutta. Varjoja ei voi olla, ellei valo ole läsnä. Me emme näe valoa yöllä, koska sitä on niin vähän, että silmiemme näkösolut eivät pysty toimimaan. Se on outoa. Emme voi nähdä värejä. Värejä ei ole ilman valoa. Värit ovat valoa, sen eri aallonpituuksia.

        Se on hassua, sillä sehän tarkoittaisi, ettei oikeasti ole olemassa sellaista asiaa kuin värit. Kaikki on vain huijausta. Meidän silmämme huijaavat meitä, ja valo huijaa meitä. Meidän pihallamme seisoo vanha leikkimökki, jota ei oikeastaan koskaan ole käytetty kuin halkojen säilyttämiseen. Se on punainen, ja siinä on vihreä ovi sekä valkoiset ovenpielet, ikkunanpuitteet, katon reunat ja "kuistin" kaiteet. Minä näen nuo värit, mutta todellisuudessa niitä ei ole.

        Silmämme ovat kovia huijaamaan. Ne näkevät kaiken ylösalaisin, mutta aivomme kääntävät aistimukset oikein päin. Toisaalta: kumpi silloin huijaa - meidän aivomme vai meidän silmämme? Ehkä kaikki oikeasti onkin meidän näkökulmastamme ylösalaisin. Ehkä se, minkä näemme, onkin ylösalaisin, ja se, mikä meille on ylösalaisin, on todellisuudessa oikein päin. Mistä voi tietää, miten kaikki todellisuudessa on?

        Välillä mietin, miten epätodennäköistä tiede on. Monet teoriat ovat niin utopistisia, että tavalliselle kansalaiselle olisi melkein helpompi uskoa Jumalaan. Tieteen havainnot pystytään "tieteellisesti todistamaan" niille, jotka ymmrätävät asioista mitään. Ne, jotka eivät ymmärrä, nielevät kaiken tieteen nimessä esitetyn kyselemättä. Tiede on järjestelmä aivan samassa määrin kuin Jumalakin joidenkin mielestä. Miksei sitä kohtaan ole enempää epäluuloja?

        Minusta on mukava leikitellä ajatuksella, että kaikki tieteen väittämät tosiasiat ovatkin kaikki huijausta. Entä jos niin on? Entä jos kaikki, mitä luulemme keksineemme, ei olekaan niin? Jos kaikki on vain jonkun ihmisen unelmaa, jota elämme todeksi? Ehkä uskomme sokeina valheisiin - ehkä kaikki onkin jonkin suuremman voiman keksimää suurta pilaa. Ehkä se voima juuri tälläkin hetkellä nauraa meille ja meidän hyväuskoiselle itsetyytyväisyydellemme.

        Mitä tapahtuisikaan, jos kaikki nuo teoriat kumoutuisivat kerralla! Ne ovat tiiliseinä, jota on rakennettu sukupolvesta toiseen. Jos kivijalka murtuu, koko rakennelma sortuu tomuksi jalkoihimme. Olemme päässeet jo niin pitkälle. Tieteelläkin on monta puolta, ja se on meidän ihmisten ohjailtavissa. Tiede ei ole hyvä eikä paha. Se on sitä, mitä ihmiset milloinkin ovat.

        Kristillinen kirkko vihasi tiedettä keskiajalla. Sen jälkeen tiede on vihannut kristinuskoa ja yrittänyt todistaa Jumalan valheeksi. Siihen se ei ole pystynyt. Minä en pysty todistamaan, että Jumala on olemassa. Kukaan ei myöskään pysty koskaan todistamaan, ettei Häntä ole olemassa. Miksi me siis tappelemme? Olemme kuitenkin tasoissa. Miksi ihmiset vihaavat Jumalaa? Mitä pahaa Hän on voinut tehdä heille, jos Häntä ei ole olemassa? Eikö Jumalan viha periaatteessa vain todista uskosta Hänen olemassaoloonsa?

        Miettikääpä sitä. Minä olen miettinyt. Paljon.

        Vain miettinyt.

 

Sitä biologian ällää odotellessa... Taidanpa tarttua kirjaan tässä hetkeksi. Olisi tarkoitukseni mennä tänään vielä Korppariin hoitamaan Ribon ja katsomaan Annin tuntia.