Opettele ratsastamaan!

VAROITUS! Te, jotka ette voi sietää valittajia, jättäkää suosiolla tämä postaus lukematta. Ei sisällä edes kuvia kun ei ollut kuvaajia.

 

Eilen oli vielä ihan ok päivä ratsastamassa. Menin Vinillä, ja meillä oli oikein mukava tunti, vaikkei hypättykään kuin pari pientä estettä. Menimme sen sijaan laukkapuomeja ja laskimme väliin jäävät askeleet.

        Vini oli tapansa mukaan aika kauhea verkoissa, kun se on vielä nuori eikä oikein osaa mennä oikeinpäin - ei kuulemma edes meidän koulutunnin huippuratsastjan alla. Se vaan pötköttelee eteenpäin isot korvat heiluen. No jaa, siitä pitää vain olla välittämättä.

        Puomeilla Vini meinasi mennä ihan liian kovaa, kunnes parien siirtymisten ja tarkkaavaisemman asenteen avulla löysin oman tasapainon selässä. Hevonen tuntui olevan kuulolla, vaikkei rennosta muodosta tai mistään sen tapaisesta ollut merkkiäkään. Jännä tunne. Joka tapauksessa Vini meni jopa neljän askeleen välin siististi viidellä, mikä yllätti kai Suzanninkin - ainakin ottaen huomioon edelliset taidonnäytteemme. Seuraavalla kerralla pienellä eteenpäinratsastuksella tuli siisti neljän askeleen väli. Loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen polleen, vaikka vähän jäi ärsyttämään oma könötys ravissa...

 

Tänään menin Kallella koulutunnin. Se meni kaikkea muuta kuin hyvin. Ärsyttää niin kauheasti, kun en saa kaakkia kulkemaan.

        Menimme verryttelyn jälkeen vastalaukkaharjoituksia. Yritin siinä välissä aina saada hevosta yhtään edes rentoutumaan tai myötäämään, mutta ei siinä oikein ehtinyt ja kiireeni sai molemmat hermostumaan. Ei olisi pitänyt yrittää. Koitin tällä kertaa, jos kannuksilla olisin saanut pohkeen paremmin läpi. Mutta eikö mitä, kaakki rakkahin vain juoksi pahemmin alta ja minä riuhdoin kädet kipeänä sitä mukamas taipumaan.

        Oli siinä pari ihan onnistunutta vastalaukkapätkää, etenkin vasempaan kierrokseen, jota työstimme ensin. Siis jos ei oteta lukuun sitä, että hevonen näytti idiootilta ja minä alkeisratsastajalta, millainen en missään tapauksessa tahtoisi olla neljän vuoden harjoittelun jälkeen. Ilmeisesti en voi paeta kohtaloa. Hevonen kuitenkin meni suorassa ja teki siirtymät siististi.

        En vain osaa tyytyä niin vähään. Minua jäi kismittämään se, ettei hevonen mennyt siististi pyöreänä, kun kuitenkin tiedän sen siihen pystyvän. Syy on siis minussa. Hermostun itselleni ja puran sen hevoseen, jolloin hevonen hermostuu ja minä hermostun sille. Ja sitten olen tosi kiukkuinen ja seuraa rumaa jälkeä. Pitäisi opetella ensin sietämään omaa osaamattomuutta, sitten hevosen vastahankaisuutta - rauhoittua.

        No, menihän Kalle - ihan pienen hetken, mikä ihana hetki! - tosi nätissä muodossa kaarteen läpi oikeassa kierroksessa käynnissä. Ainakin selästä katsottuna. En olisi uskonut sen edes saavan kaulaansa taivutettua sillä tavalla. Nyt ymmärrän, mitä eräs 10 vuotta Takkulassa ratsastanut tyyppi tarkoitti sanoessaan, että Kalle näyttää kyllä tosi makeelta, kun se oikeasti menee. Siinäpä minulle päämäärä! Kovin kaukainen vielä, mutta ainahan voi haaveilla...

        Mutta takaisin aiheeseen. Vasemmassa kierroksessa homma meni puolestaan niin yliyrittämiseksi, että paketti levähti käsiin ja onnistuin pilaamaan suhteellisen hyvin alkaneet vastalaukkasuorituksemmekin. Suzanni sanoi, että Kalle alkoi ennakoida ja kuumua, mutta minä sanon, että steppaamiset ynnä muut hangoittelut johtuivat täysin levottomasta raa'asta ohjastuntumastani. Melkein kuitenkin sain sen kerran laukkaamaan pyöreänä, mutta sitten se joko vain nosti myötälaukan epätarkan asetuksen vuoksi tai kompastui ja vaihtoi, eikä edes mennyt suorana, kun yritin säilyttää saavuttamani "muodon".

        Lopputunti menikin sitten ihan pieleen. Loppuraveissakin Kalle tapansa mukaan vain poksotti makaamaan käsilleni. En itse (tietenkään) huomannut, että ilmeisesti nypin sitä suusta koko ajan aika ilkeästi. Lopetin ravit tältä tunnilta aika lyhyeen.

        Kysyin tänään Suzannilta, että miten saisin Kallen rentoutumaan. "Pitää vaan opetella ratsastamaan!" sanoi Suzanni. Sitähän minä yritän, mutta kaipaisin kyllä asiantuntijaohjeita ja korjaamista. Eikö ratsastuksenopettajalla ole velvollisuuksia myöskin opettaa oppimaan haluavia? Minulla on niin paljon virheitä istunnassani, etenkin ravissa, etten itse pysty koko ajan muistamaan niitä kaikkia. Se on se miehinen kapasiteettini, jonka rajat tulevat vastaan.

        Pyysin kuitenkin Suzannilta, että saisin ratsastaa Kallella mahdollisimman paljon, jotta oppisin ratsastamaan sillä, ja hän lupasi yrittää toteuttaa toiveeni aina kun mahdollista. Tämä meidän yhteinen taipaleemme Kallen kanssa on vähän samantapainen kuin Madieran kanssa silloin joskus. En koskaan oppinut ratsastamaan sillä hevosella, ja se oli aina pohjattoman rasittava. Silti minusta tuntui, ettei minua haittaisi, vaikka ratsastaisin koko loppuelämäni yhdellä ainoalla hevosella, jos se vain on Madiera.

        Toivon vain, ettei mallioppilassiskoni Maria mene Kallella, koska silloin en kyllä mene enää ikinä sen hevosen selkään. Harkitsin jo siirtymistä eri tunnille kuin hän, sillä hän on niin masentavan hyvä, mutta enpä taidakaan siirtyä: silloin emme voi mennä molemmat samalla hevosella, mikä tarkoittaa, että jos minä menen Kallella, Maria ei voi mennä sillä!

 

Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea. Olette sisukasta porukkaa. Tuntuu aina paljon paremmalta, kun saa purettua pahan mielen paperille, sillä kukaan ei jaksaisi KUUNNELLA tuommoista tarinaa.

        Ja ne teistä, jotka luitte tämän, vaikka tunnistitte itsenne yllä varoitetusta ryhmästä: pyydän anteeksi, jos aiheutin teille ärsyynnystä, mutta sentään varoitin teitä etukäteen. Luitte koko jutun omalla vastuullanne, joten pelkäänpä, että teidän pitää vain elää sen asian kanssa...